Tervetuloa Petran buduaariin!

Buduaari tarkoittaa pientä huonetta tai salonkia, jossa nainen viimeistelee pukeutumistaan tai ottaa vastaan lähimpiä ystäviään. Tässä blogibuduaarissa keskitytään lastenvaatteisiin ja lapsiperhe-elämään. Ja jutustellaan toivottavasti myös uusien ystävien kanssa.



keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Välikausikriisi

Täällä etelä-suomessa on varsinainen rospuuttokeli (käyttääkö kukaan enää tällaista ilmaisua – äidinperintöä minun sanavarastossani). Vaikka ulkovaatteissa on kuinka vettähylkivää kalvoa, vesipilaria ja ties mitä, niin silti lapset tulevat jostain päin märkinä sisälle ulkoreissuiltaan. Jos ei muuta, niin puntin ja saappaan välistä on onnistuttu jotenkin saamaan vesi ujutettua sisälle. Onneksi tätä ei kestä kuin muutama viikko – toivottavasti ainakin – ja sitten ollaan jo kuivimmissa keleissä.
Mutta mutta, buduaarissa pukkaa kriisiä välikausivaatetuksen osalta. Olen saanut kierrätettynä melkoisen kasan lapsille HYVIÄ ulkovaatteita, eli mitään syytä uusia ostamiseen ei ole. Vaan kun tekis niin mieli. Näistä nyt siis haaveilen...
 Cupcaken sydänanorakki sopisi täydellisesti Klaaralle!
 Lenneltä hieman hempeämpää - kaunis kuosi ja hieno leikkaus.
 NoaNoan ihastuttava pilkullinen sadeasu.
 Hyvä olisi eemelin tässä tähtianorakissa tepastella (CupCake)
 Kaunista Kenzolta.
T2H: kivaa ja käytännöllistä.
Tämä oli siis tällainen unelmapostaus. Myöhemmin sitten realityäJ
(kuvat Lillis www.lillis.fi)

3 kommenttia:

  1. Lohdullista kuulla, että jonkun muunkin lapset kastuvat sade/kuravarustuksesta huolimatta. Tytöillä on lahkeet ja sukkikset yleensä aina märät. Taitavat olla pahimmassa kuraleikki-iässä (huoh...)

    Kauniita takkiunelmia!

    VastaaPoista
  2. Ihania unelmia. Unelmointi on aina yhtä kivaa. Mä teen smalla potentiaalista alelistaa, mutta mua tämän kevään kuosit eivät vielä ole täysin vakuuttaneet.

    VastaaPoista